Jussi Lammen Harrikan mustaan kiiltävään tankkiin, Home Grown Choppersin Juden maalaamiin ”Adidas-raitoihin”, liittyy tarina.” Käsivammat pakottivat ammattimuusikko, ja -rumpali Lammen luopumaan kannujen soitosta. Nivelsiteet eivät yksinkertaisesti enää kestäneet. Kuntosalilla Jussi Lampi sanoo, ettei voi juurikaan tehdä enää muuta, kuin ajaa kuntopyörää.

 ”Ja tää on siis mun kuntopyörä”, höröttää Lampi.

Lampi sanoo, että matkapyöräksi tästä ei kuitenkaan ole ja jatkaa virne huulillaan ajelevansa ”mopollaan” viileenä, aurinkolaseissa ja hidasta ajoa. 80-100 km/tunnissa on hänen mukaansa matka-ajoon hyvä nopeus.

”Kyykkypyörät eivät sovi minulle muutenkaan, sillä pelkästään fyysinen kahden metrin kokoni on niihin auttamattomasti liian iso.”

Helsingin Kalliossa asuva freelance-näyttelijä ja muusikko Lampi tekee keikkaa ravintola-alan ammattilaisena välillä myös paikallisissa baareissa. Pohjanmaalta kotoisin oleva komistus valmistui koulun jälkeen ensin Jyväskylän hotelli- ja ravintolakoulusta. Palo esiintymään ja lavoille palautti miehen kuitenkin sitkeästi, kerta toisensa jälkeen teatterikorkeakoulun pääsykokeisiin. Yhteensä neljä kertaa. Kotona sisarukset ja äiti kannustivat lahjakasta Jussia yrittämään uudelleen. Loput Jussin urasta onkin sitten osa suomalaista teatteri- ja elokuvahistoriaa. Itse hän sanoo, että hauskimman ja mieleenpainuvimman roolin hän on tehnyt Vares-elokuvissa, Veikko Hopean roolissa.

”Roolia tehdessäni sain muuten myös ajaa 1300 Harrikalla. Hopea on timantti, sillä siinä miehessä ei ole yhtään minua. Veikko siivoaa kaiken epämiellyttävän tieltään”, nauraa Lampi.

Lammen musiikkiura sai alkunsa soitto-oppilaana armeijassa. Muutettuaan Helsinkiin, hän oli eri kokoonpanoissa mukana ja päätyi lopulta Timo Rautiaisen bändiin rumpaliksi. Yksi kokoonpanoista, joissa Lampi on soittanut, Pink Flamingos, teki Sipoossa 14.9.  paluukeikan, 20 vuotta sitten tehdyn ensimmäisen keikan kunniaksi.                                                                                                                                                                   

Musiikki on Lammen mukaan puolet hänen elämästään. Raskaan rokin edustajat, old schoolin jätkät, jotka on käyneet Led Zeppelinin ala- ja yläasteen, ne kolahtavat Harrikkamieheen. Foofighters ja Soundgarden on kokoonpanoja, jotka ovat onnistuneet tekemään Lampeen vaikutuksen monen muun bändin ohella.

”Kun palasin viimeksi pitkän työkeikan jälkeen himaan, mun piti keskellä yötä jälleen kerran katsoa Led Zeppelinin Celebration Day DVD:ltä. Luurit päässä, täysillä, Lampi hörähtää.

Jussi Lampi kasvoi siskojensa ja äitinsä kanssa, akkaporukassa. Isä kuoli Jussin ollessa 8-vuotias, eikä 8-lapsisen perheen yksinhuoltajaäidillä ollut varaa kustantaa perheen nuorimman pojan toivomaa mopoharrastusta. Jo pienestä pitäen Lampi kertoo kuitenkin haaveilleensa omasta Harrikasta ja jo 6-vuotiaana 

Kaverit lainasivat vielä ajokortittomallekin Lammelle ensin mopojaan ja myöhemmin moottoripyöriään.hän pomppasi ruokapöydästä ikkunaan tarkistaakseen, mikä pyörä talon ohi milloinkin suhahti.

”Koska rikos on jo vanhentunut, voin kertoa, että välillä oltiin moottoripyörien kanssa ruispellossa pitkällään, pollareita karussa”, innostuu Lampi nauraen kertomaan nuoruusmuistoistaan.

Lampi on näyttelijä, joka ottaa työt tosissaan. Yhdeksi tärkeimmistä töistään Lampi mainitsee Aleksanterin teatterissa esitetyn Luolamies-nimisen monologin, jota hän kertoo ahtaneensa sisuksiinsa 6 viikkoa. Yhtä tosissaan hän suhtautuu ihmissuhteisiinsa ja moottoripyöräänsä. Monologi kertoo miehen ja naisen eroista ja siitä, että ero sukupuolten välillä ei ole kenenkään syy.

”Kun sain rekisteröityä tämän pyörän katsastuskonttorilla nimiini ja kun luin rekisteriotteesta, omistaja Jussi Lampi, haltija Jussi Lampi, olin ihan ekstaasissa”, havainnollistaa iso mies lähes herkistyen.

Lampi kertoo naislukijoiden harmiksi, että vihdoin hänen rinnalleen on löytynyt aikuinen, älykäs nainen.

”Ensimmäinen daami joka ymmärtää, minkälainen ihminen olen ja minkälaista vapautta työni vaatii.”

Moottoripyöräilyharrastuksensa Lampi määrittelee tietynlaiseksi vapaudentunteeksi. Lämmin syksy on antanut ajella pitkään.

 

 

 

 

”Niih, no sellainen olen minä. En osaa kuvailla itseäni kovin tarkasti. ”

Kielenkääntäjä Pettersson nimenomaan on, sanan varsinaisessa merkityksessä. Haastattelutilanteestakaan ei saa vakavaa, ei vaikka yrittäisi.

”Olen muuten valkolainen”, sanoo ”Roope” ja jatkaa, että Valko on sellainen pieni kylä tuolla Loviisan lähellä.

Kun Roope lähti parikymppisenä kotiseuduiltaan, hän kävi opintojen kautta Kymenlaaksossa kieltä kääntämässä ja päätyi lopulta Helsinkiin komediaklubeille kieli- ja mielipuuhiin. Nyt Roopen arkityö on Kansallisarkistossa, jossa hän tallentaa karttoja digitaaliseen muotoon.

”Valtion virkamies”, kasaa mies vaatimattomasti.

Vaikka Pettersson on sanojensa mukaan yksinäinen susi ja viihdyttää itseään kotona, hmmmmmm, sanoo hän kaipaavansa kuitenkin kontaktia ihmisiin säännöllisin väliajoin. Yleisöä hän pelkää ja hän sanookin, että mitä pimeämpi sali ja huonompi katseyhteys yleisöön, sitä rennompaa hänen esiintymisensä on.

Kun Pettersson meni ensimmäisille stand up –komiikkakurssille, hänelle kerrottiin, että lajia ei voi mitenkään opettaa. Jotain jäi plakkariin ja kurssin jälkeen häntä houkuteltiinkin aina uudelleen ja uudelleen esiintymään. Jos ei olisi pyydelty, Roopen omien sanojen mukaan homma olisi jäänyt siihen.

Ensimmäinen live-esiintyminen tapahtui 2008 Tampereella, jonne oli taiturin mielestä turvallista lähteä, kun ei siellä kumminkaan kukaan häntä tuntisi. Loppu tarinasta onkin historiaa. Koko kansan suosikiksi Roope nousi televisiossa kesällä pyörineen stand up –kilpailun kautta, josta heltisi voitto. Voitto poiki oman kiertueen, jonka Pettersson tekee yhdessä suomalaisen stand up komiikan isoisien Ilari Johanssonin ja Riku Suokkaan kanssa. Kiertue alkaa tammikuussa 2014.

Vaatimaton mies sanoo, että on aina tottunut ikään kuin sivuosaan elämässään ja että kakkos- tai kolmostila 350 000 katsojaa keränneessä stand up -kilpailussa olisi riittänyt hänelle oikein hyvin. Voiton jälkeen on kuitenkin eri ääni kellossa, sillä saatuaan valtavan määrän upeaa palautetta ohjelman voittajana, erityisesti naisilta, Pettersson on suostunut avaamaan paljon uusia ovia mielessäään. Ja sitä kautta on syntynyt uutta huippumateriaalia ja paljon vahvempi itsetunto.

Aina mies on osannut nauraa itselleen, mutta tietää onnistuneensa naurattamaan myös vauvojen keskustelupalstoja pyörittäviä ajan hermossa eläviä kotiäitejä. Omat juttunsa kuoliaaksinaurattaja Pettersson poimii elävästä elämästä, ottamatta oikeastaan mistään asiasta loppujen lopuksi turhia paineita.

Tabuikseen koomikko mainitsee vammaiset ja rasismin. Näistä aiheista hän ei halua, ainakaan liikaa juttua vääntää.

”Tällä naamalla se voisi olla liian suuri riski”, hörähtää Pettersson virne kasvoillaan.

  

• Koulutukseltaan kielenkääntäjä ja teollinen muotoilija
• Sinkku, kotoisin Helsingistä, 42-vuotias
• Voitti Naurun tasapaino –nimisen tv-formaatin 2013
• Voittosumma 30 000€ ja Stand Up -kiertue
• Valittiin vuoden Stand Up – tulokkaaksi 2009
• https://www.facebook.com/KoomikkoRobertPettersson?fref=t

 Uuden levyn julkistamistilaisuus jännitti Hanna Pakarista, mutta hänen mukaansa on vapauttavaa laulaa asioista, jotka ovat ainakin naisille tabuja.

Hanna Pakarisen toinen suomenkielinen albumi, Olipa kerran elämä, julkaistiin 22.elokuuta. Pitkäsoiton kappaleet Hanna on säveltänyt ja sanoi

Pakarisen mukaan lavalle nouseminen pitkän tauon jälkeen jännittää ja vähän pelottaakin, mutta hyvällä tavalla. ttanut yhdessä tuottaja Markus Koskisen kanssa. Hannan mukaan hän on tiivistänyt uuden levynsä teksteihin naisille tärkeitä asioita, sellaisia joista ei aina uskalleta puhua ääneen. Levyn soundeissa on vaikutteita Pakarisen lapsuusvuosilta, 80-luvulta. Itselleen tärkeän levyn tekstejä Hanna makusteli nelisen vuotta, ennen kuin oli valmis avaamaan sanottavansa yleisölle. Tekstit kumpuavat Hanna Pakarisen mukaan hänen omasta elämästään. Päivääkään elämästään hän ei kuitenkaan vaihtaisi, ei edes niitä vaikeimpia.

”Mikään muu ei tuo sellaista vapauden tunnetta kuin laulaminen. Ihanaa aloittaa taas keikkailu!”

Hannan musiikki koskettaa kaikenikäisiä 

Hannan fanit ovat olleet uskollisia keikkatauoista huolimatta. Uusimman kiekon julkistamisen jälkeen Hanna teki sympaattisen minikiertueen kotikorttelikulmillaan Helsingissä. Kesäkahviloiden ja yhden terassiravintolan kautta kulkeneen pikakiertueen aikana Hannaa tuli kuuntelemaan satoja faneja. Yksi nuorimmista faneista esittäytyi 3-vuotiaaksi Liisaksi.

Keikan jälkeen Hannalle on tärkeää halata fanejaan. Hän sanoo olevansa vilpittömästi kiitollinen saamastaan vastaanotosta. Minikiertueen puolivälissa hän näyttää silminnähden huojentuneelta ja on ikionnellinen saadessaan laulaa ihmisille lauluja, niin kuin hän itse työnsä määrittelee.

Hannan upea ura alkoi Idols-kilpailun voitosta vuonna 2003 ja on kantanut jo vuosikymmenen ajan. Neljän englanninkielisen levyn jälkeen suomenkielinen musiikki tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Edellinen suomenkielinen albumi, Paperimiehen tytär, julkaistiin 2010. Suomen

kielisten sanoitusten kautta Hanna uskoo yleisön saavan hänen teksteistään irti syviä tunteita, samanlaisia, joita hän on itse kokenut eletyn elämän kautta. Hanna haluaa kertoa, että naiset kokevat asiat eri lailla kuin miehet.

”Naisetkin menee kaljalle”, kiteyttää Hanna. 

Ura katkolla 

Vaatimaton taiteilija sanoo nöyrästi, että on saanut kaiken nopeasti ja helposti, mutta jaksaa olla vilpittömän kiitollinen urastaan. Idols-kilpailun voitto muutti kerta heitolla hänen elämänsä kymmenen vuotta sitten. Kilpailun tuomaa ikiviittaa hän sanoo kantavansa hartioillaan, halusi hän tai ei. 

Hannan mielestä musiikkikilpailuja tarvitaan, eikä niiden kautta välttämättä luoda tuotteita. Arvostelijoille hän on aina viitannut kintaalla ja kehottanut itse nousemaan lavalle arvosteltavaksi ja voittamaan koko roskan.Puukeskuksella pakkasessa jäisiä lautoja trukin kyytiin toivoen, että kilpailun avulla hänet keksittäisiin edes taustalaulajaksi. Taustalaulajana ei hänen ole kuitenkaan tarvinnut voiton jälkeen leipää hankkia, vaan hän on onnistunut luomaan hienon uran artistina ja jättämään lähtemättömät jäljet Suomen musiikkitaivaalle. Oma paikka on ahtaassa joukossa pitänyt ansaita ja itse työ tehdä. Räväkkä Lappeenrannasta kotoisin oleva, ”miejasie -aksentin” säilyttänyt artisti on onnellinen, että on saanut työskennellä Suomen hienoimpien ammattilaisten kanssa alusta lähtien.  

Ura pysähtyi Hannan omasta tahdosta kuin seinään, heti Suomen Euroviisujen jälkeen. Hän halusi hengähtää ja avata uusia ovia urallaan. Hanna halusi a

lkaa itse tehdä musiikkia, sanoittaen ja säveltäen myös muille suomalaisille artisteille. Vuonna 2012 Hannan Samuli Edelmanille tekemä, Ei mitään hätää -niminen kappale, nousi yhdeksi kuunnelluimmaksi hitiksi suomalaisilla radiokanavilla.

”Asko Kallonen muistutti heti voiton jälkeen siitä, että vaikeinta ei ole henkisesti pärjätä uran aallon harjalla vaan pohjalla ja että on tärkeää osata ennakoida uran aaltoliikkeet.”

Tauko on muutenkin ollut artistille kasvun paikka. Bändi on kuitenkin ollut Pakariselle tärkeä ja hänen mukaansa vasta bändin avulla studiossa työskennellessä julkaistava levy sai lopullisen värityksensä.Uransa alussa Pakariselle oli tärkeää tehdä musiikkia bändinä, ryhmänä. Nyt, uusinta levyä työstäessään, hän on uskaltanut ajatella, että levy on Hanna Pakarisen, ei bändin levy. 

Pakarinen naurahtaa, ettei oikeastaan tiedä vielä itsekään 32-vuotiaana, kuka hän on tai minkälainen ura on takana kymmenen vuo

Hannan mukaan elämää ei voi liiaksi suunnitella etukäteen, ettei tarvitse myöhemmin katua ainakaan tekemättömiä asioita. Perhe ja lähimmät ystävät ovat aina kannustaneet Hannaa hänen valinnoissaan. Kuitenkin vasta keikkatauon aikana hän sanoo oppineensa tutustumaan itseensä, oppineensa olemaan yksin ajatustensa ja itsensä kanssa. Hanna Pakarisen mukaan epävarmuus itsestä, oman paikkansa lunastaminen ja epäonnistumisen pelko ovat olleet asioita, jotka ovat hiertäneet esiintyvän artistin elämää koko uran ajan.den päästä.

”Olen oppinut jo pyytämään ystäviltäni apua ja sen, ettei tarvitse olla vahva-kompleksi päällä koko ajan."  

Hanna sanoo olevansa ihminen, joka unohtaa helposti pahat puheet ja sanoo itse oppineensa iloitsemaan kollegoidensa menestyksestä. Hanna Pakarinen sanoo, ettei ikävöi Lappeenrantaan, mutta se on hänelle tärkeä paikka.

”Koti on siellä missä ystäväni ja tärkeimmät asiani ovat. Saan paljon fanipostia ympäri Suomen ja olen kiitollinen jokaiselle, joka haluaa kuunnella musiikkiani. Kotisivujani ylläpitää yksi uskollisista faneistani.”