Teatteri on mahtava laji!

Piirun päälle parikymppisenä, kaksi vuotta teoreettisen filosofian opintoja yliopistossa opiskellut Milko Lehto tajusi olevansa liian ekstrovertti sulkeutuakseen loppuelämäkseen tutkijankammioon. Taiteilija-veljensä Vesa Lehdon kannustamana Lehto päätti hakea teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle 1991. Sisäänpääsy oli onnenkantamoinen, tuli puskista ja ensi yrittämällä, luonnehtii Lehto nyt silloisia fiiliksiään.

Lapsuuden kotikunnassa Karjaalla ei rakkausliittoa teatterin ja Lehdon välille syntynyt. Ehkä siksi, ettei pienellä paikkakunnalla ollut tarjota juurikaan minkäänlaisia teatteritraditioita asukkailleen. Ennen teatterikorkean opintoja Lehto oli nähnyt vain muutamia teatteriesityksiä. Koulun ovien auettua Lehto päätti tehdä ahkerasti paljon erilaisia ohjaustöitä ja opiskella käytännön kautta itselleen käsityöläisammatin. Rakkaus taiteeseen ja taiteen tekemiseen oli syntynyt kirjojen ja elokuvien kautta. Yhdeksi lempiklassikokseen Lehto mainitsee muuten kuin ohimennen James Stonesin Täältä ikuisuuteen.

”Pystyn herkästi luopumaan omista näkemyksistäni, jos joku työryhmän jäsenistä esittää paremman idean ja kilpailukykyisemmän vaihtoehdon.”

Lehdon puhuessa lauseista huokuu poikkeuksellisen positiivista avoimuutta ja vilpitöntä nöyryyttä omaa työtään kohtaan. Yli 50 ammattiteatteriohjausta lukuisiin suomalaisiin teattereihin tehneen miehen puheessa ei ole hiventäkään ylimielisyyttä, ei katkeruutta, saati tuoksuakaan kollegakateudesta. Selkeistä ja hyvin järjestellyistä lauseista soljuu rivi riviltä rehellistä analyysiä miehen omista tekemisistä. Raamikkaista asiakokonaisuuksista rivinvälit mukaan luettuina kimpoilee enimmäkseen vain plusmerkkejä.  Iloinen jutustelu on täynnä tekemisen meininkiä. Lehdolla on myös ihailtava tahto haastattelun kuluessa mainita useita uraansa vaikuttaneita henkilöitä. Harva nimittäin muistaa vielä parinkymmen ammattilaisvuoden jälkeen, ettei oma ura ole rakentunut yksin tehden. Erityisen harva silloin, kun oma ura on edelleen nousukiidossa ja on paljon töitä. Milko Lehdolta kiitokset käyvät kepeästi. Veljen lisäksi yksi tärkeistä Lehdon uraan vaikuttaneista henkilöistä on professori Raila Leppäkoski. Leppäkosken tapa teatterikorkeakoulussa suhtautua teatteritaiteeseen ja opettaa sen tekemistä asettui heti teatteriopintien alkumetreillä Milko Lehdon mielenmaisemaan passeliksi ohjenuoraksi. Leppäkoski opetti, että teatteriin tulisi suhtautua sekä filosofisesti, mutta myös hyvin pragmaattisesti eli käytännönläheisesti. 

- Luovassa ammatissa on heittäydyttävä 100% tuleen, annettava kaikkensa, ei vain osaa itsestään. Taiteeseen kuuluvat virheet ja kokeileminen. Pitää koettaa luoda turvallinen ympäristö esittämiselle ja luomiselle. Pitää uskaltaa kokeilla mitä tahansa, koska luovuutta on vain turvallisessa ympäristössä. Taitelijan pitää uskaltaa olla niin herkkä, tyhmä, ylevä kuin alhainenkin.

-Olen hyvin positiivinen henkilö. Pystyn herkästi luopumaan omista näkemyksistäni, jos joku työryhmän jäsenistä esittää paremman idean ja kilpailukykyisemmän vaihtoehdon. Uskon myös, että työryhmän luovuus lähtee siitä, että henki pysyy yllä harjoituksissa.

Ehkäpä juuri Lehdon positiivisuus, lahjakkuus ja avarakatseisuus tekivät teatterikorkeakoulun raatiin aikoinaan vaikutuksen.

”Virheistä oppii paremmin kuin mistään.”

Teatteriala on Lehdon mukaan armoton mutta mahtava. Pudotuspeli on tekijöiden kesken kovaa. Pärjäämiseen tarvitaan siis ihmissuhde- ja markkinointitaitojen lisäksi onnea. Oikeisiin ihmisiin törmääminen mahdollistaa tilaisuuksia, joihin pitää uskaltaa tarttua.

-Mulla on ollut hyvä tsägä töiden suhteen, mutta olen kyllä onnistunut tekemään erittäin huonojakin juttuja. Mistään ei opi niin paljon kuin epäonnistumisesta. Katkeran kalkin nieltyään tietää, ettei seuraavalla kerralla kannata tehdä ainakaan näin, naurahtaa Lehto. 

Asko Sarkola on yksi niistä henkilöistä, joka on aina uskonut ja luottanut Lehdon tekemisiin. Lehto on tehnyt parisenkymmentä ohjausta Sarkolan johtamaan Helsingin kaupunginteatteriin. Sarkola on antanut Lehdolle luvan myös epäonnistua, tuomitsematta.

-Ehkä meissä onkin Sarkolan kanssa jotain yhteistä, Lehto naurahtaa. Teatteri on niin monipolvinen ja kollektiivinen kokonaisuus, että aina tulee pieniä kompastuksia. Jokainen tuotanto on erilainen ja kaikissa kokonaisuuksissa on omat haasteensa. Pitää muistaa olla itselleen myös armollinen. Kukapa meistä on se seppä syntyessään? 

”Mitä vanhemmaksi elän, sitä mahtavampi taiteenmuoto teatteri minulle on.”

-En ole enää pitkään aikaan arvottanut tekemiäni töitä. Täytyy vain toivoa, että työni koskettavat mahdollisimman montaa ihmistä. Kaikkia ei voi miellyttää. Koetan vain tehdä omannäköistä juttua. Sellaista, joka minua huvittaa, koskettaa tai liikuttaa. Koetan saada koko luovuuteni ja repertuaarini käyttöön toivoen, että tekstin ja esityksen sielu puhuttelee mahdollisimman montaa katsojaa.

Lähes kaikki genret läpikahlanneena Lehto kuvailee, että esimerkiksi lastenteatterin tekeminen on parhaimmillaan silloin, kun mielikuvitus laukeaa. Kun mieli on auki, voi ja saa keksiä melkein mitä tahansa näyttämölle. Kuulostaa mahtavalta!

-Toki vaikka ohjaaja ottaisi minkälaisia vapauksia työssään, pitää hänen muistaa olla myös näytelmän ja tekstin sisällölle uskollinen ja pyrkiä tuomaan sisältö niin kirkkaasti esille kuin suinkin. Osaan nyt jo rentoutua minkä tahansa työni kanssa. Rentoutuminen alkaa siitä kun teksti on valittu. Kevyemmät työt voi aina ohjata hulvattomammin. Olen myös oppinut paljon kesäteatterin tekemisestä. Sisäteatterin muotoja olen oppinut käyttämään kesäteatteria rakentaessani ja toisin päin.

Kesäteatteritapahtumaa Lehto luonnehtii eräänlaiseksi karnevaalitapahtumaksi, niin yleisölle kuin esiintyjillekin. Kesäteatteriin suhtaudutaan hauskempana ja yllättävämpänä tapahtumana, kuin sisäteatteriin.

-Ehkä yleisökin suhtautuu sisäteatteriin niin, että sen pitäisi olla vakavampaa, eikä ainakaan pöljäilyä, hymähtää Lehto.

”Onneksi olen hyvin vähän neuroottinen ihminen. Teatterialalla ehkä jopa vähän kummajainen.”

Ensi-illan jälkeen teatteriesitys siirtyy näyttelijöiden käsiin ja vastuulle, ja ohjaaja poistuu takavasempaan. Teatteriesitys on Lehdon mukaan valmis tai ainakin parhaimmillaan parinkymmenen esityksen jälkeen. Hän sanoo, että silloin näyttelijät ovat jo hyvin jyvällä kokonaisuudesta. Ensi-illan jälkeen Lehto käy katsomassa ohjaustöistään suurin piirtein joka 10. näytöksen.

-Teatteri on elävä taidemuoto, huojuntaa tulee esityksiin väkisinkin.

Lehdon mukaan olisi perverssiä ajatella, että esitys pysyisi kerrasta toiseen samanlaisena. Teatteriesitys vaan paranee, kun näyttelijät pääsevät näyttelemään ja löytävät oikeat painotukset. Joskus voi käydä niinkin, että näyttelijät unohtavat mistä on kysymys. Onneksi niin käy hyvin harvoin. Lähellä 100. Esityskertaa voi joskus jopa olla kannattavaa vaihtaa miehitystä, toteaa Lehto.

-Taitavimmat näyttelijät pystyvät muuttamaan huomaamattomasti näytelmän kulkua niin, että esitys pysyy samana ja kuitenkin hieman muuttuu. Ihailen suuresti näyttelijäntyötä ja superammattilaisia, jotka jaksavat kerrasta toiseen vetää vankkumattomalla ammattitaidolla teatteriesityksen läpi. Olen saanut läpi urani tehdä ammattiteatterin tekijöiden kanssa hienoja töitä! Suhtaudun kritiikkiin rauhallisin mielin, otan vastaan mikä tulee. Onneksi olen hyvin vähän neuroottinen ihminen. Teatterialalla ehkä jopa vähän kummajainen.

”Pahimmillaan teatteri voi olla sitä, että itse kangistuu. ”

Ohjaajan tehtävä on luoda esitykselle raamit, mutta Lehdon porukoissa näyttelijä on teatterin sisin sielu. Kesäteatterissa näytellään luonnon armoilla ja valoilla. Se luo omat haasteensa myös ohjaajan työhön. Ohjaajan on vaikeampi rakentaa fiiliksiä ulos kuin sisätiloihin. Silloin painotus kokonaisuuden kannalta on paljon enemmän näyttelijöillä tai ainakin esitys painottuu enemmän näyttelijöiden varaan kuin sisälavalla.

Voi myös käydä niinkin, ettei yhteistä lankaa työryhmän kanssa löydy lainkaan.

- Sehän on ihan kauhea tilanne. Jos kommunikaatio loppuu, silloin kaikki aika ja energia menee esityksen kasassa pysymiseen ja kiistakapuloilla toistensa väistelyyn. Mikään ei ole kiveen hakattu, eikä ole olemassa absoluuttista totuutta, mutta minun on helppo antaa kiistatilanteissakin periksi. Luovuus perustuu aina luottamukseen, jonka kautta syntyy turvallinen fiilis. Jos luotto loppuu, luovuus katoaa. Loppu on vain selviytymistä. Vaikka näyttämöllä kuinka värivalot pyörisi ja musiikki pauhaisi, mutta jos näyttelijä ei ole jutun takana tai tasolla, on koko esitys tyhjiä tynnyreitä.

Näyttelijävalintoihin Lehto pyrkii vaikuttamaan aina mahdollisuuksien puitteissa. Teatterivierailuja rajoittavat myös teattereiden lompakot. Taiteen tekeminen on aina läpi genreskaalan kustannuspoliittinen kysymys.

-Esimerkiksi KUT:ssa (Keski-Uudenmaan teatteri) on selkeästi oma hieno miehistönsä. Siellä on erittäin taitava vakiporukka, joka on tehnyt pitkään ja joista kaikki ovat umpiammattilaisia. Tämän vuoden ohjaukseni Jäniksen vuosi Krapin kesäteatterissa Tuusulassa on saanut loistavan vastaanoton. Tervetuloa katsomaan!

Ohjaaja dramaturgi Milko Lehto aloitti pitkän työrupeaman päätteeksi kesälomansa, juuri ennen juhannusta perheensä kanssa Ikaalisten kylpylässä. Syksyn työt saavat kesän ajan odottaa akkujen latautumista.

KUKA

Milko Lehto, 46, ohjaaja ja dramaturgi

Yli 50 ammattiteatteriohjausta eri teattereissa Suomessa

Asuu Helsingissä, kolme lasta

Naimisissa ohjaaja ja näytelmäkirjalija Katja Krohin kanssa